Olen viime päivinä joutunut kohtaamaan paljon vaikenemista. Minulle on vaiettu päin naamaa asioista joita olen pitänyt arvokkaina ja selvittämistä tarvitsevina. Olen myös joutunut kohtaamaan sen surumielisen katseen joka vaikenemista saattelee ja tuntenut itseni ääliöksi kun en ymmärrä joustaa.
Miksi vaikenemisen sietäminen on niin vaikeaa? Miksi, minä joka pidän itseäni kärsivällisenä ja ymmärtäväisenä ihmisenä härnään ja tönin toista ainoastaan siksi että hän ei osaa vastata? Mitä loppujen lopuksi haluaisin kuulla tai mitä sen kuuleminen jonka jo suurimmalti osin tiedän kertomattakin muuttaisi? Miksi yhtäkkiä puheesta on tullut hiljaisuutta arvokkaampaa?
Tähän asti minulla on ollut vaikenemiseen hyvin ongelmaton suhde. Olen aina pitänyt varovaista hiljaisuutta parempana vaihtoehtona kuin uhkarohkeaa puhumista. Ihailen ihmisiä jotka kykenevät vaikenemaan silloinkin kuin selittämisen tarve on lähes pakottavaa. Mielestäni eräs ihailtavimmista kyvyistä ihmisellä on kyky kommunikoida sanomatta sanaakaan. Lyhyesti sanottuna, vaikeneminen on ollut kultaa.
Vaan ei nyt. Olemme puhuneet erään ihmisen kanssa viime aikoina paljon. Asioista joilla on merkitystä meille molemmille ja joiden lataus ei ole missään mielessä vähäinen. Asioista joiden käsittelyssä olisin aiemmin suosinut hiljaisuutta puheen sijaan. Nyt olen kuitenkin löytänyt itseni äänestä, lähes varottamana ja kumppanini on se, joka vaikenee. Vaikenee, koska ei kykene puhumaan. Ja vasten kaikkia odotuksia, tämä aiheuttaa minussa tuskastumista.
Tuskastun ja en oikeastaan ymmärrä miksi. Mikään ei ole muuttunut; mielipiteeni vaikenemisesta ovat täsmälleen samat kuin ennenkin enkä koe että jään jostakin elintärkeästä informaatiosta paitsi. Minulla ei siis ole syytä eikä siten oikeuttakaan tuskastua. Mistä siis on kyse?
En todellakaan osaa sanoa ja se tuskastuttaa minua lisää. Lisäksi se saa minut tuntemaan itseni ääliöksi. Olen saanut itseni kiinni verekseltään pikkumaisuudesta ja se nolostuttaa. Ainoa asia jonka voin tehdä tässä tilanteessa on jäädä pohtimaan tätä uutta havaintoani ja pahoitella, että en ole kyennyt toimimaan siten kuin olen odottanut toisten tekevän.
Pahoitteluni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Ehdotus:
Ei suinkaan kyseessä voisi olla ihan yksinkertaisesti se, että kun on hyvin aidosti pistänyt itsestään jotain likoon, niin jotenkin sen haluaisi myös näkyvän jossain, eli tässä tapauksessa itse asiassa kuuluvan jossain, jonkinlaisena vastakaikuna? Että kun kerrankin on huomannut omaavansa jotain sanomisen arvoista ja kykenevänsä vielä sanomaankin sen, niin siinä vaiheessa on helkkarin turhauttavaa, jos vastapuoli vaikenee asioita kuoliaaksi? Että kun tajuaa minuudessaan tarpeen välittömään yhteyteen jonkun toisen henkilön minuuden kanssa, niin... no, "I want a real communication, even if it tears us apart", pliisun pop-biisin sanoin.
Sanamagiastahan siinä vain on kyse. Perustarpeesta kuulla sanoja koskien itselleen tärkeitä asioita. Erittäin inhimillisestä halusta nähdä merkkejä siitä, että joku taho kuulee sille osoitetut rukoukset.
Vai?
Ehkäpä se selittää turhautumisen, ehkäpä hyvinkin. Tuota sietää miettiä
Ehdotus nro 2:
Aloin tässä kelailemaan, että kyllähän sekin saattaisi selittää paljon, mikäli koet, että tämän kyseisen henkilön vaikeneminen koskee jotenkin nimenomaisesti sinua. Olisi sangen ymmärrettävää, että sellainen kokemus tuskastuttaa, varsinkin jos lukijan tulee olettaa, että haluaisit jotain melko päinvastaista: mahdollisesti jopa että tämä tyyppi kohdistaisi puhumisensa korostetusti juuri sinun suuntaasi, että sinulle annettaisiin enenevissä määrin sellainen asema hänen elämässään.
Mutta täytyy sanoa, että sen perusteella, mitä tästä vastapeluristasi tiedän, niin vaikuttaisi kovasti, että kyllä sen vaikeneminen tällä hetkellä ulottuu melkolailla suuntaan jos toiseenkin. Itse asiassa olen ollut huomaavinani, että se kokee kovinkin kipeästi puutetta minkäänlaisesta otollisesta keskustelukumppanista, ja jos se jonkun sellaisen löytäisi, niin ei se välttämättä siltikään tietäisi, mitä sanoa. Sitä ei ehkä kannata ottaa mitenkään kovin henkilökohtaisesti :).
Lähetä kommentti