Kitisevä purkaus

Avoimen yliopiston tentti-ilmoittautumis lomake netissä sai minut tänään raivon partaalle. Kitiseviä uhkaus tekstejä epätäydellisten tai myöhästyneiden ilmoitusten varalta yhdistettynä vapaata assosiaatiota käyttävään lomakkeeseen jonka intuitiivisuus lähenteli latinankielistä leivänpaahtimen korjauskirjaa (täysin fiktionaalinen teos, muuten). Asia tuskin oli tunnepurkaukseni arvoinen. Silti se joutui sen kohteeksi.

Raivostun nykyään mitättömille asioille. Kokemattomille/röyhkeille kuskeille liikenteessä, Jonkun nuoren, innokkaan vaalitoimittajan jutustelulle radiossa, yliopiston byrokratioille, itselleni jne.... Elän päiväni sormi ikäänkuin koko ajan liipaisimella.

Tämä saattaisi olla näyttävää, tunteikasta, palavasieluista raivoa epäkohtia kohtaan. Mutta kun se ei ole. Se on kitisevää, ponneton, tarpeetonta ja ympäristölle rajattoman rasittavaa. Olen menettänyt positiivisen suhtautumisen mihinkään idealistiseen, periaatteelliseen tai hyväntahtoiseen, näin ainakin koen. Idealismi vaikuttaa typerältä naivismilta tai vaaralliselta askeleelta fanaattisuuteen. Periaatteellisuus kunnioitettavalta mutta typerältä. Hyväntahtoisuus taas on vain markkinataloudellista palvelusten vaihtoa. Voi, kuinka ihastuttattavan kauhistuttava kusipää minustakin on kehkeytynyt. Läheiseni varmasti kiljuvat onnestaan, kun saavat olla minunlaisen paskan tovereita.

Täällä sitä taas ollaan. Pohjalla. Suuntana taas ylöspäin, heti kun tämän vitun vuoristorata taas suvaitsee lähteä liikkeelle. Tällä nimenomaisella hetkellä oloni kiteytyy seuraavaan lauseeseen:

'Life is a long wait for death'

Pahoitteluni niille jotka minusta joutuvat kärsimään. Kiitokset niille jotka jaksavat kärsiä.