Nyt on toinen päivä valintakokeiden jälkeen. Oloni on tyhjä, väsynyt ja en koe pääseväni irti prosessista joka on hallinnut elämääni puolen vuoden ajan. Koen turhaumaa, tappion karvautta ja ärsyyntymistä vaikka minkäänlaista tulosta ei ole edes saatavilla. Ottaen vielä huomioon, että en koe epäonnistuneeni kokeessa, fatalistinen asenteeni on yhä säälittävämpi.
En ilmeisesti ole kovin hyvä toimimaan paineen alla, tai sitten vain nyt painetta on kasaantunut yksinkertaisesti liikaa. On omia ja muiden (ainakin koettuja) odotuksia, lamaantunut elämänkehitys johon haluaisi saada piristysruiskeen ja muutamia harvinaisia onnistumisenkokemuksia lähiajoilta joille tahtoisi saada jatkoa. Nämä yhdistettynä ylimitoitettuun henkilökohtaiseen vaatimustasoon ja tarpeeseen miellyttää muita on vaarallinen yhdistelmä. Se rikkoo ihmisen...
Nyt minulla on aavistus siitä elämälle myrkyllisestä maailmankatsomuksesta, joka saa epäonnistuneeet japanilaisopiskelijat hyppelemään katoilta huonojen arvosanojen jälkeen. Ajoittain pelottaa kuinka luontevaa olisi antaa kyseisen ajattelun viedä mennessään. En kuitenkaan anna, sillä itsensä lopettaminen on vaan noloa ja vaikeaa selittää jos sen tyrii (nykyisessä mielentilassani olen varma, että onnistuisin loistavasti siinäkin). Lisäksi pidän aivan liikaa elämästäni :) Enemmänkin tarvitsin osoituksen siitä, että tekemisilläni on merkitystä ja, että kaikki ei ole yksinkertaisen tuurin varassa. Sillä jos on, minun noppatuurillani ei pitkälle pötkitä.
Iloista kesää kaikille :D
torstai 5. kesäkuuta 2008
maanantai 12. toukokuuta 2008
Ajatuksien päätepysäkillä
Koska saapuisi kuolema ja päästäisi tästä väsymyksestä pois?
Aurinko piiskaisi hengen, polttaisi ruumiin kuin roviolla.
Milloin virtaa veri haavoistani karkeaan hiekkaan?
Turta olen, kuolonkankeakin.
Uskomattomasti elämä kamppailee, pitää yllä kipinää.
Väsymys on pitkä tunneli jossa ei ole ovea.
Ovi ei ole ainoa ulospääsy(Tämä on uusi ajatukseni).
Voi pysähtyä ja käytävä ei ole enää väylä.
Se on paikka jonne jäädä,
jonne unohtua.
Väsynyt.
Aurinko piiskaisi hengen, polttaisi ruumiin kuin roviolla.
Milloin virtaa veri haavoistani karkeaan hiekkaan?
Turta olen, kuolonkankeakin.
Uskomattomasti elämä kamppailee, pitää yllä kipinää.
Väsymys on pitkä tunneli jossa ei ole ovea.
Ovi ei ole ainoa ulospääsy(Tämä on uusi ajatukseni).
Voi pysähtyä ja käytävä ei ole enää väylä.
Se on paikka jonne jäädä,
jonne unohtua.
Väsynyt.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Muistokirjoitus
Todennäköisesti kaikki, jotka tätä lukevat tietävätkin jo, että minulle niin tärkeä autoni varastettiin viime lauantaina. Nyt se on löytynyt...
Tosin poliisin lähdettyä takaa-ajamaan nilkkejä jotka olivat vieneet autoni (tai ainakin olivat sillä silloin liikkeellä) ajoivat nämä kädettömät auton liikennejakajaan ja tuhosivat sen.
Hyvästi kultapieni, nuku hyvin. Toivottavasti pahikset eivät kiusanneet sinua pahasti....
Tosin poliisin lähdettyä takaa-ajamaan nilkkejä jotka olivat vieneet autoni (tai ainakin olivat sillä silloin liikkeellä) ajoivat nämä kädettömät auton liikennejakajaan ja tuhosivat sen.
Hyvästi kultapieni, nuku hyvin. Toivottavasti pahikset eivät kiusanneet sinua pahasti....
maanantai 21. huhtikuuta 2008
Väläys tuulilasin takaa
Eilen oli hyvä päivä.
Helsinki kylpi auringossa huhtikuisena sunnuntaina. Ilma oli kylmää, kirkasta ja ainakaan itse en havainnut kevätpäivien normaalia kiusaa, tiepölyä. Mikään ei kyennyt pilaamaan päivääni. Ei edes 12-tuntinen työpäivä, jonka rakas työsuunnittelu oli laittanut tälle kyseiselle viikonlopulle (kaksinkappalein vieläpä). Ainoa asia, joka hieman aiheutti jännitystä oli, että sää ei kestäisi sellaisena loppuun asti. Mutta se kesti, olihan kyseessä hyvä päivä.
Kello seitsemän pääsin töistä. Aurinko paistoi vieläkin kirkkaalta taivaalta vaikka olikin jo saanut ilta-auringon kellertävän sävyn. Nyt pääsin tekemään sen mitä olin koko päivän odottanut. Katto alas autosta ja liikenteeseen.
Avo-auto muuttaa autoilun kokemuksen täysin. Auto täyttyy äänillä, tuoksuilla ja tuntemuksilla jotka tavanomaisissa autoissa jäävät ikkunoitten ja katon muodostaman suojavallin taakse. On hassua kuinka eläväisemmältä ja lähempänä olevalta ympäristö tuntuu olevan kun autosta puuttuu katto ja ikkunat. Vielä oudompaa on se, että tämän kokemuksen aikaansaamiseen tosiaan vaaditaan auton jonka katto on poistettavissa sillä vaikka avaisit auton ikkunat ja mahdollisen kattoluukun, suljetun tilan tuntu ei poistu vieläkään. Kenties se johtuu siitä, että avo-autosta puuttuu viimeisetkin näkymääsi 'kehystävät' palkit ja raamit. Hmm... harhauduin. Pahoitteluni.
Lähtiessäni helsingin satamasta ja kulkiessani läpi kaupungin, oli havaittavissa merkkejä lähenevästä kesästä, kylmästä ilmasta huolimatta. Kaupunki alkaa taas tuoksumaan. Pikaruokakioskien rasvaisen imelä (ja ainakin omasta mielestäni herkkullinen) tuoksu, Diesel, kaupunkipöly, kadut ja talot muiden muassa muodostavat yhdessä tuoksun, joka voimistuu kesää kohti mentäessä ja on minulle tuoksu jonka yhdistän mieluisiin muistoihin lapsuuden lomien öihin suurkaupunkien vilskeessä ja kesäisiin vapaapäiviin. Se on eräs parhaista tuoksuista, jonka tunnen. Ah, mutta harhauduin taas. Pahoittelen.
Aavistus tuosta tuoksusta tunki autooni ja nautin keväisen helsingin tunnelmasta täysin siemauksin. Kanssa-autoilijat varmasti olettivat minun olevan lääkehumalassa tai juovuksissa, ainakin jos he arvioivat kuntoani naamallani olleen typerän virneen perusteella. Kaupunki oli myös visuaalisesti kaunis. Toisella tavoin kuin kesällä, jolloin urbaanien elementtien välit ovat vuorattu vihreän eri sävyin eikä myöskään samoin kuin parhaimpina talvipäivinä jolloin kaupungin muotoja muuttaa lumi ja huurre. Nyt kaupunki oli ikään kuin alasti. Ja täytyy sanoa, että helsingin vartalo on eräs parhaista vartaloista kaupunkien joukosta. Puhdaslinjainen ja yleisväritykseltään vaalea. Rotu-kaupunki.
Päästyäni kaupungista ulos ja päädyttyäni moottoritielle kohti pohjoista, kokemus muuttui jälleen täysin. Kaupungissa nopeus pysyy alhaisena ja ajoviima pysyy sellaisena, että kaupunki eräällä tavalla 'mahtuu' autoon. Äänet, tuoksut ja visuaaliset yksityiskohdat on mahdollista tavoittaa. Nopeuden kasvaessa kaikki tuo kaikkoaa ajoviiman melun, riepotuksen ja (etenkin näin keväällä) kylmyyden taakse. Syntyy uusi eristymisen kokemus, joka on täysin erilainen kuin se eristys, jonka tavallinen auto muodostaa. Ehkä paras tapa kuvailla sitä on verrata sitä vesiputouksen alla seisomiseen. Kuten vesiputous, ajoviimakin on niin voimakas ja kaikkien aistimuksien ylilyövä kokemus, että on mahdollista unohtaa ulkomaailma ja hukkua siihen yhteen kokemukseen, joka lyö yli kaikista aisteista. Muodostuu yksi tila, jossa on vain kuljettaja ja hänen kokemuksensa ajamisesta. Ajoviima riepoo hiuksissa, sen kylmyys tunkee paksuistakin vaatteista läpi ja humina on lähes korviahuumaava. Mikään ei ehdi enää tuoksua, äänet eivät enää kanna autoon ja nopeus kaventaa näkökentän. Kaikesta tästä huolimatta(tai kenties juurikin tämän takia) olet täysin keskittynyt siihen mitä teet, ajamiseen.
Parikymmenen moottoritiekilometrin jälkeen oli aika siirtyä kantateille. Järvenpää- Kellokoski-Mäntsälä-Pukkila, lähes 40 kilometriä mutkittelevaa, tähän maailmanaikaan pientä, maalaistietä. Kokemus on jälleen erilainen. Ajoviima on yhä voimakas mutta se ei ärjy enää ja sen läpi kykenee jälleen kuulemaan, haistamaan ja kokemaan. Keskeiseksi nousee ajamisen 'tapahtuma'. Tie mutkittelee, kallistelee, nousee ylös, laskee alas, katoaa näkyvistä puiden taakse jne. Alla on auto, joka on suunniteltu juuri tälläiseen ajamiseen; nopeaan, tarkkaan ja ketterään taiteiluun pikkutiellä. Ilo nousee oikein ajetuista mutkista, kehoon kohdistuvista kiihtyvyykistä ja auton aiheuttamasta ääniraidasta: kierrosluvun vaihtelusta, moottorin murinasta ja ajoviiman huminasta. Koet olevasi hallinnassa, tiedät mitä tulee tehdä jotta auto kulkisi siitä mistä tahdot.
Ympäristökin taasen ehtii mukaan. Ilta-aurinko siivilöityy puiden läpi ja välähtelee kiireisesti auton sisustuksen pinnoilla. Kevätpuuhissa olevien lintujen laulu ajoittain tunkeutuu ajoviiman läpi yllättävän kirkkaana ja puhtaana. Ohi kiitävien metsien ja peltojen värit tuntuvat syvemmiltä ja terävämmiltä kuin lasin läpi katsottuina. Ilmassa ajoittain käy kostean maan tai talvesta sulavan metsän tuoksu vaikka koko ajan ilma tuntuu viiman ansiosta suodattuvan kuin erinomaisen kirkas, kylmä lähdevesi. Kaikista tässä kuvaamistani kokemuksista, tästä pidän eniten. Jotenkin, ja tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni, tämä on autoilua tiivistyneimmässä muodossa. Kokemus on eräällä tavalla intensiivimillään.
Määränpää. Pihassa, sammutan auton ja kerään tavarani. Tämä hetki on yhtä aikaa iloinen sekä surumielinen. Olen iloinen, sillä hetken aikaa olen jälleen viettänyt paikassa jossa koen olevani omimmillani ja olen jälleen kerran saanut kokea itseni parhaimmillani, ilman epäröintiä, vähäpätöisyyttä tai typeryyttä. On toisaalta surullista, koska hetki on ohi ja omat realiteettini ovat taas tavoittaneet minut. Jotenkin, hetken menetyksestä huolimatta, noiden realiteetien kanssa eläminen on taas hetken helpompaa...
Nyt varmasti puita halaavat, onnellisen lehmän lihasta nauttivat ja reilua kauppaa halajavat ystäväni(älkääkä nyt oikeasti loukkaantuko, ystävät kalliit :D) varmasti miettivät, mikä mahtoi olla tämän tekstin tarkoitus. Useimmat teistä kuitenkin tietävät autoilun olevan minulle tärkeää ja siten on tarpeetonta eksplikoida sitä teille.
Ehkäpä tällä ei ollut sen suurempaa tarkoitusta. Toisaalta, ehkäpä yritin välittää sanoin sen, miten toisille niin merkityksetön ja jopa vastenmielinen toiminta, on minulle niin elimellistä ja kuuluu kategoriaan 'hengitykseen verrattavissa' tarpeellisuudessaan. Ehkäpä siinä on syytä riittämiin.
Erinomaista ja kaunista kevättä kaikille.
Helsinki kylpi auringossa huhtikuisena sunnuntaina. Ilma oli kylmää, kirkasta ja ainakaan itse en havainnut kevätpäivien normaalia kiusaa, tiepölyä. Mikään ei kyennyt pilaamaan päivääni. Ei edes 12-tuntinen työpäivä, jonka rakas työsuunnittelu oli laittanut tälle kyseiselle viikonlopulle (kaksinkappalein vieläpä). Ainoa asia, joka hieman aiheutti jännitystä oli, että sää ei kestäisi sellaisena loppuun asti. Mutta se kesti, olihan kyseessä hyvä päivä.
Kello seitsemän pääsin töistä. Aurinko paistoi vieläkin kirkkaalta taivaalta vaikka olikin jo saanut ilta-auringon kellertävän sävyn. Nyt pääsin tekemään sen mitä olin koko päivän odottanut. Katto alas autosta ja liikenteeseen.
Avo-auto muuttaa autoilun kokemuksen täysin. Auto täyttyy äänillä, tuoksuilla ja tuntemuksilla jotka tavanomaisissa autoissa jäävät ikkunoitten ja katon muodostaman suojavallin taakse. On hassua kuinka eläväisemmältä ja lähempänä olevalta ympäristö tuntuu olevan kun autosta puuttuu katto ja ikkunat. Vielä oudompaa on se, että tämän kokemuksen aikaansaamiseen tosiaan vaaditaan auton jonka katto on poistettavissa sillä vaikka avaisit auton ikkunat ja mahdollisen kattoluukun, suljetun tilan tuntu ei poistu vieläkään. Kenties se johtuu siitä, että avo-autosta puuttuu viimeisetkin näkymääsi 'kehystävät' palkit ja raamit. Hmm... harhauduin. Pahoitteluni.
Lähtiessäni helsingin satamasta ja kulkiessani läpi kaupungin, oli havaittavissa merkkejä lähenevästä kesästä, kylmästä ilmasta huolimatta. Kaupunki alkaa taas tuoksumaan. Pikaruokakioskien rasvaisen imelä (ja ainakin omasta mielestäni herkkullinen) tuoksu, Diesel, kaupunkipöly, kadut ja talot muiden muassa muodostavat yhdessä tuoksun, joka voimistuu kesää kohti mentäessä ja on minulle tuoksu jonka yhdistän mieluisiin muistoihin lapsuuden lomien öihin suurkaupunkien vilskeessä ja kesäisiin vapaapäiviin. Se on eräs parhaista tuoksuista, jonka tunnen. Ah, mutta harhauduin taas. Pahoittelen.
Aavistus tuosta tuoksusta tunki autooni ja nautin keväisen helsingin tunnelmasta täysin siemauksin. Kanssa-autoilijat varmasti olettivat minun olevan lääkehumalassa tai juovuksissa, ainakin jos he arvioivat kuntoani naamallani olleen typerän virneen perusteella. Kaupunki oli myös visuaalisesti kaunis. Toisella tavoin kuin kesällä, jolloin urbaanien elementtien välit ovat vuorattu vihreän eri sävyin eikä myöskään samoin kuin parhaimpina talvipäivinä jolloin kaupungin muotoja muuttaa lumi ja huurre. Nyt kaupunki oli ikään kuin alasti. Ja täytyy sanoa, että helsingin vartalo on eräs parhaista vartaloista kaupunkien joukosta. Puhdaslinjainen ja yleisväritykseltään vaalea. Rotu-kaupunki.
Päästyäni kaupungista ulos ja päädyttyäni moottoritielle kohti pohjoista, kokemus muuttui jälleen täysin. Kaupungissa nopeus pysyy alhaisena ja ajoviima pysyy sellaisena, että kaupunki eräällä tavalla 'mahtuu' autoon. Äänet, tuoksut ja visuaaliset yksityiskohdat on mahdollista tavoittaa. Nopeuden kasvaessa kaikki tuo kaikkoaa ajoviiman melun, riepotuksen ja (etenkin näin keväällä) kylmyyden taakse. Syntyy uusi eristymisen kokemus, joka on täysin erilainen kuin se eristys, jonka tavallinen auto muodostaa. Ehkä paras tapa kuvailla sitä on verrata sitä vesiputouksen alla seisomiseen. Kuten vesiputous, ajoviimakin on niin voimakas ja kaikkien aistimuksien ylilyövä kokemus, että on mahdollista unohtaa ulkomaailma ja hukkua siihen yhteen kokemukseen, joka lyö yli kaikista aisteista. Muodostuu yksi tila, jossa on vain kuljettaja ja hänen kokemuksensa ajamisesta. Ajoviima riepoo hiuksissa, sen kylmyys tunkee paksuistakin vaatteista läpi ja humina on lähes korviahuumaava. Mikään ei ehdi enää tuoksua, äänet eivät enää kanna autoon ja nopeus kaventaa näkökentän. Kaikesta tästä huolimatta(tai kenties juurikin tämän takia) olet täysin keskittynyt siihen mitä teet, ajamiseen.
Parikymmenen moottoritiekilometrin jälkeen oli aika siirtyä kantateille. Järvenpää- Kellokoski-Mäntsälä-Pukkila, lähes 40 kilometriä mutkittelevaa, tähän maailmanaikaan pientä, maalaistietä. Kokemus on jälleen erilainen. Ajoviima on yhä voimakas mutta se ei ärjy enää ja sen läpi kykenee jälleen kuulemaan, haistamaan ja kokemaan. Keskeiseksi nousee ajamisen 'tapahtuma'. Tie mutkittelee, kallistelee, nousee ylös, laskee alas, katoaa näkyvistä puiden taakse jne. Alla on auto, joka on suunniteltu juuri tälläiseen ajamiseen; nopeaan, tarkkaan ja ketterään taiteiluun pikkutiellä. Ilo nousee oikein ajetuista mutkista, kehoon kohdistuvista kiihtyvyykistä ja auton aiheuttamasta ääniraidasta: kierrosluvun vaihtelusta, moottorin murinasta ja ajoviiman huminasta. Koet olevasi hallinnassa, tiedät mitä tulee tehdä jotta auto kulkisi siitä mistä tahdot.
Ympäristökin taasen ehtii mukaan. Ilta-aurinko siivilöityy puiden läpi ja välähtelee kiireisesti auton sisustuksen pinnoilla. Kevätpuuhissa olevien lintujen laulu ajoittain tunkeutuu ajoviiman läpi yllättävän kirkkaana ja puhtaana. Ohi kiitävien metsien ja peltojen värit tuntuvat syvemmiltä ja terävämmiltä kuin lasin läpi katsottuina. Ilmassa ajoittain käy kostean maan tai talvesta sulavan metsän tuoksu vaikka koko ajan ilma tuntuu viiman ansiosta suodattuvan kuin erinomaisen kirkas, kylmä lähdevesi. Kaikista tässä kuvaamistani kokemuksista, tästä pidän eniten. Jotenkin, ja tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni, tämä on autoilua tiivistyneimmässä muodossa. Kokemus on eräällä tavalla intensiivimillään.
Määränpää. Pihassa, sammutan auton ja kerään tavarani. Tämä hetki on yhtä aikaa iloinen sekä surumielinen. Olen iloinen, sillä hetken aikaa olen jälleen viettänyt paikassa jossa koen olevani omimmillani ja olen jälleen kerran saanut kokea itseni parhaimmillani, ilman epäröintiä, vähäpätöisyyttä tai typeryyttä. On toisaalta surullista, koska hetki on ohi ja omat realiteettini ovat taas tavoittaneet minut. Jotenkin, hetken menetyksestä huolimatta, noiden realiteetien kanssa eläminen on taas hetken helpompaa...
Nyt varmasti puita halaavat, onnellisen lehmän lihasta nauttivat ja reilua kauppaa halajavat ystäväni(älkääkä nyt oikeasti loukkaantuko, ystävät kalliit :D) varmasti miettivät, mikä mahtoi olla tämän tekstin tarkoitus. Useimmat teistä kuitenkin tietävät autoilun olevan minulle tärkeää ja siten on tarpeetonta eksplikoida sitä teille.
Ehkäpä tällä ei ollut sen suurempaa tarkoitusta. Toisaalta, ehkäpä yritin välittää sanoin sen, miten toisille niin merkityksetön ja jopa vastenmielinen toiminta, on minulle niin elimellistä ja kuuluu kategoriaan 'hengitykseen verrattavissa' tarpeellisuudessaan. Ehkäpä siinä on syytä riittämiin.
Erinomaista ja kaunista kevättä kaikille.
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Kiitos ja Kumarrus
Tahtoisin tässä varmastikin suomen niukkalevikkisimmässä blogissa esittää kiitokseni Teatterikorkeakoulun 'Draaman Tahto' näytelmän tekijöille. Minun täytyy tunnustaa, että eilinen esitys oli eräs nautittavimmista teatterikokemuksista joita minulla on ollut iloa kokea. Toivottavasti nämä muutamat esitykset eivät jää kyseisen näytelmän viimeisiksi...
Sitten välitän minun ja erään tietyn viestin Eufemialle. Mitä ainakin opimme tästä näytelmästä: Kun Eufemia avaa suunsa, kuuntele Eufemiaa.... :D :D
Sitten välitän minun ja erään tietyn viestin Eufemialle. Mitä ainakin opimme tästä näytelmästä: Kun Eufemia avaa suunsa, kuuntele Eufemiaa.... :D :D
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Poika Kuplassa
Lohdutin erästä tiettyä[ :D] hänen elämänhallinta ahdistuksessaan aikoinaan englannissa kuulemallani aforismilla: 'Life is like electricity, it always seeks the path of lowest resistance'. Herttaisen naiivia luottamusta asioitten luonnolliseen järjestäymiseen, se myönnettäköön mutta kovin lohduttavaa silloin kuin joutuu luovimaan kaaoksessa.
Olen itse luovinut henkilökohtaisessa kaaoksessa viime viikkoina. Olen kärsinyt jonkinlaisesta henkisen ponnistuksen jälkeisestä krapulasta. Tälläiseen tulokseen ainakin olen tullut. Asioitten enemmän tai vähemmän selkiydyttyä, taaskin erään tietyn kanssa, olen kamppaillut oudon ja äkkiseltään alkuperältään vaikeasti todettavasta turtumuksesta ja uupumuksesta maailmaan. Vastoin odotuksiani, asioitten selkiytyminen ja niiden käsittelyn vaatiman energiamäärän laskettua, en ole rentoutunut vaan jäänyt ikäänkuin paikalleni ilman kykyä (tai pahimmillaan, epäilen, ilman motivaatiota) liikkua. Koen ja käsittelen maailmaa ikäänkuin sen ja minun välissä olisi muovinen kalvo, joka päästää läpi ainoastaan sävyjä, varjostumia, muotoja ja muovista kosketusta.
En tahdo hätäännyttää ketään, enkä antaa kuvaa jostakin kriittisestä joka tulisi aiheuttamaan jonkinlaisia, ennalta-arvaamattomia sekä katastrofaalisia komplikaatioita (Eräälle tietylle etenkin: Tämä ei ole milläänlailla sinun vikasi tahi mitään mistä sinun kuuluisi ahdistua - Muistakin tämä! :) ) . Minulta löytyy tahto liikkua ja löytää momenttia sekä havaitsen olevani tyytyväinen nykyiseen asioiden tilaan. Olen vain hämmentävässä tilanteessa jossa fiilikseni ja päivittäinen olotilani eivät ole keskenään synkronissa. Näin ainakin koen. Siksi myös vertaisin olotilaani krapulaan, joka omalla tavallaan sekin on epäsynkronian tila. En myöskään koe tarvitsevani mitään ulkoista interventiota (mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kieltäytyisin avusta jos sitä minulle tarjotaan) tai että olisin uhkaavasti luisumassa mihinkään pysyvään 'vikasietotilaan'; masennukseen ilman erityistä syytä tai ratkaisua.
Mikä on siis tämän olotila-raportin tarkoitus? Ehkäpä yritän rikkoa kuplan kirjoittamalla siitä, tai sitten huutelen, josko joku jolla on jokin terävä esine tulisi ja puhkaisi sen. Tiedä häntä. Sen tiedän, että tahdon olla avoin. Tahdon antaa selityksen sille, jos vaikutan jotenkin irtautuneelta tai eksyneeltä. Se johtuu siitä, että kärsin paikallisesta todellisuus/ulottuvuus vääristymästä joka voidaan ymmärtää kuplana ympärilläni.
Ready Phasers, Mr. Worf and get us out of here!
Olen itse luovinut henkilökohtaisessa kaaoksessa viime viikkoina. Olen kärsinyt jonkinlaisesta henkisen ponnistuksen jälkeisestä krapulasta. Tälläiseen tulokseen ainakin olen tullut. Asioitten enemmän tai vähemmän selkiydyttyä, taaskin erään tietyn kanssa, olen kamppaillut oudon ja äkkiseltään alkuperältään vaikeasti todettavasta turtumuksesta ja uupumuksesta maailmaan. Vastoin odotuksiani, asioitten selkiytyminen ja niiden käsittelyn vaatiman energiamäärän laskettua, en ole rentoutunut vaan jäänyt ikäänkuin paikalleni ilman kykyä (tai pahimmillaan, epäilen, ilman motivaatiota) liikkua. Koen ja käsittelen maailmaa ikäänkuin sen ja minun välissä olisi muovinen kalvo, joka päästää läpi ainoastaan sävyjä, varjostumia, muotoja ja muovista kosketusta.
En tahdo hätäännyttää ketään, enkä antaa kuvaa jostakin kriittisestä joka tulisi aiheuttamaan jonkinlaisia, ennalta-arvaamattomia sekä katastrofaalisia komplikaatioita (Eräälle tietylle etenkin: Tämä ei ole milläänlailla sinun vikasi tahi mitään mistä sinun kuuluisi ahdistua - Muistakin tämä! :) ) . Minulta löytyy tahto liikkua ja löytää momenttia sekä havaitsen olevani tyytyväinen nykyiseen asioiden tilaan. Olen vain hämmentävässä tilanteessa jossa fiilikseni ja päivittäinen olotilani eivät ole keskenään synkronissa. Näin ainakin koen. Siksi myös vertaisin olotilaani krapulaan, joka omalla tavallaan sekin on epäsynkronian tila. En myöskään koe tarvitsevani mitään ulkoista interventiota (mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kieltäytyisin avusta jos sitä minulle tarjotaan) tai että olisin uhkaavasti luisumassa mihinkään pysyvään 'vikasietotilaan'; masennukseen ilman erityistä syytä tai ratkaisua.
Mikä on siis tämän olotila-raportin tarkoitus? Ehkäpä yritän rikkoa kuplan kirjoittamalla siitä, tai sitten huutelen, josko joku jolla on jokin terävä esine tulisi ja puhkaisi sen. Tiedä häntä. Sen tiedän, että tahdon olla avoin. Tahdon antaa selityksen sille, jos vaikutan jotenkin irtautuneelta tai eksyneeltä. Se johtuu siitä, että kärsin paikallisesta todellisuus/ulottuvuus vääristymästä joka voidaan ymmärtää kuplana ympärilläni.
Ready Phasers, Mr. Worf and get us out of here!
torstai 6. maaliskuuta 2008
Raitoja Rakkaudesta?
Eräs tietty eräässä tietyssä toisessa[ :D ] blogissa vatvoo usein ihmisuhteitaan ja niihin suhtautumistaan lyriikoiden kera tahi niiden kautta. Inspiroiduin tästä listaamaan kappaleita joiden otteesta (näkemyksestä tms.) rakkauteen ja ihmissuhteisiin erityisesti pidän. Tiedä sitten mitä hyötyä tästäkin listasta on, mutta listojen vääntäminen on mukavaa ajankulua. Tässähän näitä:
CMX Kultanaamio
CMX Päivälintu (kuinka ennalta-arvattavaa :))
CMX Ei Koskaan
CMX Suurta Yötä Päin
J. Leskinen Pyhä Toimitus
J. Leskinen Musta Aurinko nousee
Monta esittäjää Smoke gets in your eyes
Snow Patrol Your all I have
Snow Patrol Hands Open
YUP Erinomaisia ihmislapsia
YUP Rakkaus on pesti hulluuteen
Varmasti niitä olisi enemmänkin mutta tuossa nyt ne jotka tulevat päälimmäisenä mieleen. Tulkitkaa miten tykkäätte (tai älkää tulkitko) :D :D
CMX Kultanaamio
CMX Päivälintu (kuinka ennalta-arvattavaa :))
CMX Ei Koskaan
CMX Suurta Yötä Päin
J. Leskinen Pyhä Toimitus
J. Leskinen Musta Aurinko nousee
Monta esittäjää Smoke gets in your eyes
Snow Patrol Your all I have
Snow Patrol Hands Open
YUP Erinomaisia ihmislapsia
YUP Rakkaus on pesti hulluuteen
Varmasti niitä olisi enemmänkin mutta tuossa nyt ne jotka tulevat päälimmäisenä mieleen. Tulkitkaa miten tykkäätte (tai älkää tulkitko) :D :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)